Arkisto

Pääsiäinen vaikuttaa nuorisotalon aukioloihin Vuosaaressa

Pääsiäisenä Vuosaaren nuorisotalot  ovat kiinni ja ohjaajat pääsiäislomilla. Nuorisotalo Merirasti on avoinna vielä torstai- iltana jolloin Miro järjestää ”NÖRTTI-ILLAN”. Ohjelmassa on pelailua ja kikkailua klo 21 saakka. Jatkamme toimintaamme normaalisti pääsiäisen jälkeen ke 19.4. Kallahden nuorisotalolla avointa toimintaa myös vielä to iltana klo 21 saakka. Myös Kallahden nuorisotalo jatkaa toimintaansa pääsiäisen jälkeen keskiviikkona 19.4. normaalisti.   […]

Lue lisää

Äitien ja Tyttöjen Tapahtuma Nuorisotalo-Merirastissa

Äitien ja Tyttöjen tapuhtuma oli paljon kävijöitä  paikalla oli 80 tyttöa 30 aikusta ja 50 lasta se oli onnistunut tapahtuma ja kaikki sujui rauhalisesti ja mukavasti .Äidit sekä tytöt nauttivat  kovasti  tapahtuman aikana tarjolla oli herkkuja, askartalua, laulamista, hennausta ja hiustenhoitoa

Lue lisää

Teatterin voimin kohti joulua

Olemme onnistuneet saamaan aktiivisen teatteriryhmän isoista pienryhmä maanantaille. Ensimmäistä pieni muotoista esitystä olemme parasta aikaan laittamassa kokoon Lauran (teatteriohjaajan) avustuksella. Pikkujoulu tunnelmissa olimme eilen ja paistomme hieman leivoksia nuorten kanssa ( pipareita, joulutorttuja, glögiä, taatelikakkua) harjoituksien lomassa.  Tämän ryhmän kanssa on ollut kiva käydä näitä kyseisiä harjotteita läpi. Meillä on osaavia ja taidokkaita nuoria jotka uskaltavat […]

Lue lisää

Vuosaari BoomBap

Vuosaari BoomBap Pidimme Kallahden nuorisotalolla ensimmäistä kertaa 28.11.2015 Vuosaari BoomBap tapahtuman. Tapahtuma oli yli 13 vuotiaille nuorille suunnattu Hip Hop musiikkiin painottuva musiikkitapahtuma. Ideana oli tuoda saman harrastuksen omaavia nuoria yhteen ja antaa heille mahdollisuus harjoitella esiintymistä yleisön edessä. Tapahtumalla haluttiin tukea nuorten paikallista kulttuuritoimintaa. Illan aikana esiintyivät: Aktiivi, Bizzyiam, Kopo, Mc Hugo, Deezy David, […]

Lue lisää

Perjantai illan huumaa

Suomenkielen opiskelija  Vasily Beloly on tuonut mukavaa haastetta nokkeluus testien kanssa talollemme.Pienen toiminta haasteiden myötä tuoden meille piristystä  syysloma viikona aikana tänne nuorisotaloomme.Itsekkin olen kokeillut sokkelon suorittamista, pienen kynänosottimen juoksettamista labyrintistä sokkeloa pitkin. Idea on se että lähtöpäästä on päästävä loppuun, tekemättä virhettä samaan mistä aemmin on aloittanut taipaleen.Minä ja Joe ( kaksin) olemme suoriutuneet aikaan […]

Lue lisää

PienRyhmä Ma KliniikkaX

Rasti seinään menetelmänä, – rokkaavin asentein KliniikkaX työpajassa Kallahden Nutan pyörteissä. Pyritään löytämään oikea menetelmä musiikin soittamisen startaamiseen ja se mielekkyyden säilyminen tähän. Matalan kynnyksen paja, jossa keinoja aristelematta lähestytään nuorten lähtökohdista käsinmusisoiden! Jos olet ikinä haaveillut tästä & vaikka ei olisi kukaan frendeistä koskaan ollut edes kiinnostunut tästä, – niin nyt on aika kokeilla tätä! KliniikkaX […]

Lue lisää

PienRyhmä Ma

Kallahdessa hyvin on riittänyt osallistujia pienryhmä Ma osalta & tästä olemme kiitollisia. Pienen muistuksen sananen koskien tätä että ilmottautukaa ryhmiinne (viikkoa ennen!) PE mennessä ennen alkavaa seuraavaa pienryhmä MA viikkoa. Eli jos kyse olisi tulevan ensi MA pienryhmä niin tämän viikon perjantaina ohjaajalle ilmoitus tästä suoraan, jotkut keräävät meistä nimiä listaan jotta tiedämme ketä on tulossa. Nuorten karaokeryhmää vetää […]

Lue lisää

Ensimmäinen la aukiolo

Hei, olemme saneet aika hyvin kävijöitä tänne Kallahden Nutaan. Olemme kiitollisia tästä rauhaisesta illasta teille nuoret ja oli kiva todella fiilistellä rennoin ottein. Tuli eka iltana tehtyä myöskin ystävännauhaa ja josta hieman todistelua kuvan muodossa vielä lopuksi. Hieman haluan infota että 28.09.15 klo 19-> alkaa teatteriryhmä pienryhmä ma isojen ryhmänä (13v-20v). Rapture volume 2 oli […]

Lue lisää